Exät kahlittiin toisiinsa kiinni vuorokaudeksi – tässä seuraus!

Lifestyle Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja

Parisuhteen päättyminen on kummallekin osapuolelle yleensä surullista aikaa. Yleensä päätös tehdään pitkän harkinnan jälkeen, ja eroamiseen onkin suurimmissa osissa tapauksista jokin iso syy. Nyt entinen pariskunta joutuu koettelemaan kärsivällisyyttään toden teolla suostuttuaan kokeiluun, jossa heidän tulee olla kahlittuna toisiinsa vuorokauden ajan.

Sekä nainen että mies varmasti tiesivät, että kokeilusta ei tule helppoa. Pariskunta on aikoinaan eronnut juuri siitä syystä, että he ovat niin erilaisia keskenään. Muun muassa juuri siksi kahlittuna toiseen oleminen osoittautuukin hyvin vaikeaksi. Viihteen vuoksi kumpikin kuitenkin kestää kokeilun loppuun saakka pitkin hampain.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Naisen pitämä joogatunti on ensimmäinen haaste, josta mies ei selviä valittamatta. Myös vessassa käyminen on kiusallista, koska toisen on pakko tulla henkilön mukana pöntön viereen seisomaan. Naisen valitsemien päiväaktiviteettien vuoksi hänen oli mentävä miehen kanssa poikien iltaan ja tanssittava aamuyön tunneille saakka yökerhossa.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , , tai laajemmin tästä aihealueesta Lifestyle, Viihdeuutiset -osioistamme.

.