Pehmolelu pelasti ikkunasta pudonneen kaksivuotiaan hengen

Ohhoh! · Tim Isokivi

Pehmolelut tuovat monille lapsille turvallisuuden ja lohdun tunnetta, mutta nyt sellainen on kirjaimellisesti pelastanut erään kaksivuotiaan hengen. Pehmolelu vaimensi kotinsa ikkunasta pudonneen lapsen iskua maahan.

Yhdysvaltojen Massachusettsissa perheineen asuva Luis Gomez oli ollut hyppimässä sängyllään, kun hän lensi vahingossa ulos avoimesta ikkunasta. Poika lensi viiden metrin matkan suoraan alapuolella olleelle betonilaatalle. Kuin ihmeen ansiosta hän kuitenkin selvisi ilman vakavia vammoja.

Kaksivuotias oli pudotessaan pidellyt käsissään suurikokoista pehmolehmäänsä. Koska Luis oli laskeutunut sen päälle, säilyi hän pudotuksesta hengissä. Hän sai onnettomuudessa vain hiertymiä ja haavan otsaansa.

Lehmää kuvaillaan Boston Globe -lehdelle Luisin suosikkipehmoleluksi. Lapsi toimitettiin onnettomuuden jäljiltä paikalliseen sairaalaan, jossa hänen vointiaan tarkkailtiin yön yli. Hän kuitenkin pääsi poistumaan sairaalasta jo seuraavana päivänä.