Oletko aina vetänyt vessan väärin? Bakteerit levivät jopa metrien säteelle

Terveys Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja

Vessan vetämisen saattaisi kuvitella olevan yksi niistä aikuiselämän perustaidoista, joita on lähes mahdotonta tehdä väärin. Ilmeisesti näin ei kuitenkaan ole, sillä monet ihmiset ovat saattaneet vetää  pöntön aina tietämättään väärin.

Mikäli WC-pöntön kannen jättää auki vetäessä, voi tietämättään levittää bakteereja ympäri vessaa. Business Insider -lehden julkaiseman artikkelin mukaan aerosolisoituneita ulostehiukkasia saattaa levitä kannen ollessa auki jopa yli viiden metrin säteelle.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Mikrobiologi Philup Tiernon mukaan riski saada tartunta aerosolisoituneiden ulostehiukkasten kautta on pieni. Noroviruksen, hepatiitti B:n ja salmonellan kaltaiset taudit saattavat kuitenkin levitä suun kautta. Siksi esimerkiksi hammasharjoja kannattaakin säilyttää vessan kaapissa eikä esillä.

Riski piilee lähinnä vanhanmallisissa vessoissa, joissa vesi virtaa voimakkaammin. Nykyaikaiset vettä säästävissä WC-pöntöissä bakteerien leviämisen uhka on pienempi.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Terveys, Viihdeuutiset -osioistamme.

.