South Parkin tekijä: Trump-aiheisia jaksoja ei tehdä enää

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Animaatiosarja South Park tunnetaan satiirisesta ja päivän polttavia aiheita käsittelevästä sisällöstään. Monet siis epäilemättä odottavat, että sarjan tulevalla kaudella tullaan käsittelemään presidentti Donald Trumpin edesottamuksia.

South Parkin toinen luoja Trey Parker on kuitenkin paljastanut sarjan tulevan 21. kauden siirtävän politiikan syrjään. Sen sijaan odotettavissa on sarjan alkupään kaltaista huumoria.

– Uudella kaudella haluan palata robotiksi pukeutuvan ja Buttersia kiusaavan Cartmanin pariin, Trey Parker kertoi Los Angeles Times -lehdelle.

– Mielestäni South Parkissa on kyse lapsista käyttäytymässä lapsellisesti, typerästi ja hävyttömästi, eikä siitä mitä Trump teki eilisiltana, mies jatkoi.

South Parkin tekijät eivät uskoneet viime syksynä Donald Trumpin voittavan preisidentinvaalit. Niinpä Hillary Clintonin voittoa käsitellyt The Very First Gentleman -jakso jouduttiin hyllyttämään, ja tilalle tehtiin nopealla vauhdilla Oh Jeez -jakso.

Parker vihjasi myös South Parkin lähestyvän loppuaan. Sarjan 21. tuotantokausi alkaa Yhdysvalloissa myöhemmin tänä vuonna.

Uusimmat