Ryömiikö exäsi takaisin? Siihen on 4 syytä ylitse muiden

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Välillä parisuhteet päättyvät kummankin osapuolen yhteisestä päätöksestä ja ero tapahtuu heti kun siitä on puhuttu. Toisinaan se ei kuitenkaan käy niin helposti vaan eroa voi seurata vielä kuukausien soutaminen ja huopaaminen, jolloin exät lämmittelevät vielä toistensa kainalossa.

Toisen osapuolen epäröinti ei tunnu mukavalta silloin kun on itse tullut jätetyksi. Jos parisuhteesta lähtenyt osapuoli haluaa vielä satunnaisesti ryömiä takaisin ex-kumppaninsa kainaloon, siihen on olemassa syy. Elite Daily -sivuston jututtaman parisuhdeneuvojan mukaan syy on jokin näistä neljästä.

1. Hän tuntee olonsa yksinäiseksi

Hän on tottunut seuraasi ja kaipaa luoksesi edelleen aina silloin kun hän kokee olonsa yksinäiseksi. Hän ei kuitenkaan kaipaa takaisin parisuhteeseen.

2. Hän haluaa varmistua siitä, että sinulla on vielä tunteita

Moni parisuhteesta lähtenyt ja jätetyksi tullut haluaa palata toisinaan entisen kumppaninsa kainaloon varmistuakseen siitä, että exä pitää hänestä edelleen. Sinkkumarkkinat ovat välillä raadolliset ja sinne palanneet voivat kokea olonsa kelpaamattomiksi.

3. Aika kultaa muistot

Välillä eron jälkeen deittailu voi alkaa tuntumaan niin rankalta, että kumppanien mieleen alkaa palaamaan pelkästään parisuhteen hyvät puolet ja ihanat muistot.

4. Hän on tehnyt virheen

Välillä entisen kumppanin yhteydenotto voi kuitenkin vilpittömästi johtua siitä, että hän kokee tehneensä virheen lähtiessään parisuhteesta ja haluaa korjata asian.

Uusimmat