Linkin Park -laulaja kopioi hirttäytymisensä Chris Cornellilta?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kerroimme eilen kuinka maailmankuulun Linkin Park -yhtyeen tähti Chester Bennington kuoli tekemällä itsemurhan. TMZ-julkaisun mukaan hänet löydettiin hirttäytyneenä Palos Verdes Estatesin alueella sijaitsevasta kodistaan torstaina aamulla kello yhdeksän aikaan.

Verkkolehti on saanut käsiinsä tiedot taannoin itsemurhan niin ikään hirttäytymällä tehneen Chris Cornellin tapauksesta, ja niiden perusteella tapaukset vaikuttavat samankaltaisilta. Cornell ja Bennington olivat ystäviä, ja nyt molemmat ovat menehtyneet samankaltaisella tavalla. Bennington riisti henkensä päivänä, jolloin Cornell olisi täyttänyt 53 vuotta.

TMZ nimittää saamiinsa tietoihin perustuen tapauksia identtisiksi. Molemmat artistit menehtyivät nimittäin hirttäydyttyään sisäoveen kiinnitettyyn välineeseen. Cornell kylpyhuoneen oveen ja Bennington makuuhuoneen komeron oveen. Cornell hirttäytyi jumppanaruun ja Bennington vyöhön. Kumpikaan heistä ei jättänyt huoneeseen viestiä. Tämänhetkisten tietojen mukaan Benningtonin kuolinpaikalta löytyi tyhjä alkoholipullo, mutta ei huumeita.

41-vuotiasta Chesteriä jäivät kaipaamaan kahdesta eri avioliitosta yhteensä kuusi lasta. Hän oli taistellut alkoholi- ja huumeriippuvuuden kanssa jo pidemmän aikaa. Taannoin laulaja paljasti harkinneensa itsemurhaa, koska hän oli joutunut lapsena seksuaalisen ahdistelun kohteeksi.

Uusimmat