Lentokone teki pakkolaskun valtatielle – autoilija kuvasi videolle

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Lentokoneet joutuvat toisinaan tekemään pakkolaskuja autotielle, mutta harva odottaa törmääväänsä tällaiseen tilanteeseen liikenteessä. Nyt tällainen tilanne on kuitenkin kuvattu videolle.

New Yorker Long Islandilla todistettiin taannoin hurjaa tilannetta pienlentokonee tehtyä pakkolaskun valtatielle. Näky ikuistettiin videolle Sunrise Highwayta pitkin ajaneen seurueen toimesta.

Videon alussa nähdään, kuinka kone lentää yllättävän matalalla tien yläpuolella. Pian se laskeutuu autotielle suoraan seurueen ajoneuvon eteen.

Lentäjä oli kuitenkin selvästi kokenut, ja hän hoiti tilanteen kunnialla loppuun saakka. Tilanteen yllättävyydestä huolimatta pakkolasku hädin tuskin häiritsi liikenteen tavanomaista järjestystä Sunrise Highwaylla.