Eläinsuojelujärjestön edustajalla naurussa pitelemistä – jättiläishämähäkki olikin lelu

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja

Eläinsuojelujärjestö RSPCA sai taannoin hälytyksen valtavan kokoisesta lintuhämähäkistä, jonka Iso-Britannian Hampshiressa asuva nainen oli nähnyt kotonaan. Hämähäkki paljastui kuitenkin joksikin huomattavasti vaarattomammaksi.

Nainen oli kertonut nähneensä kämmenen kokoisen hämähäkin kotinsa lipaston alla. RSPCA:n edustaja Nikki Denham varustautui hanskoin ja verkoin napatakseen hämähäkin, ja suuntasi naisen kotiin.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Denhamille selvisi kuitenkin paikan päällä, ettei vaaraa ollut. Kyseessä oli nimittäin pelkkä lasten muovinen leluhämähäkki. Koska huoneessa oli ollut pimeää, oli nainen luullut sitä oikeaksi.

– Näin tarantellan kokoluokkaa olevat jalat pilkottamassa imurin takaa. Kun osoitin sitä valolla, tajusin sen olevan vain muovinen leluhämähäkki, Nikki Denham kuvaili BBC:n mukaan.

RSPCA:n työntekijä kertoo naisen olleen erittäin nolona tapauksen johdosta. Eläinsuojelujärjestön kerrotaan kuitenkin pelastaneen vuoden 2016 aikana 275 oikeaa irrallaan ollutta lintuhämähäkkiä, joten hälytykseen suhtauduttiin vakavissaan.

 

https://twitter.com/HeartSouthNews/status/889842423714676736

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.

.