Viron viinaralli täyttää risteilylaivat – valtava säästö jo yhdellä reissulla!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomessa on käyty viime aikoina vilkasta keskustelua uudesta alkoholilaista, jonka vaikutus hallituksen esityksen mukaisesti tosin olisi vain marginaalinen. Kaupoissa myytävien juomien alkoholiprosentti nousisi nimittäin vaivaiset 0,8 prosenttia 5,5 prosenttiin ja valmistustapaan sidottu rajoite poistuisi. Se toisi esimerkiksi Lonkeron viimein ruokakauppoihin.

Alkoholilain uudistuksen päätarkoituksena on hillitä niin sanottua viinarallia, eli matkustajatuontia ulkomailta. Virosta kannetaan tällä hetkellä Suomeen valtavia määriä alkoholijuomia päivittäin, sillä hintaero maiden välillä on edelleen valtava. Hintaero ei tule myöskään mainittavasti muuttumaan, vaikka Viro päättäisi jatkossa hieman nostaa alkoholiveroaan.

Parhaillaan Viroon liikennöivät laivat ovat pullollaan suomalaisia, jotka hakevat Virosta kerralla koko loppukesän ja syksyn alkoholijuomat. Häistä ja muista juhlista puhumattakaan. Viron puolella kaupat tarjoavat risteilijöille juomia puoli ilmaiseksi Suomen hintatasoon verrattuna.

Esimerkiksi 24 tölkkiä Koffin 5,3-prosenttista A-olutta maksaa Viron Super Alkossa 13,99 euroa ja Suomen Alkossa 49,60 euroa. Hintaero on siis 35,61 euroa per 24 tölkkiä. 24 tölkkiä Hartwallin Lonkeroa maksaa Viron Super Alkossa 24,99 euroa ja Suomen Alkossa kahtena 12 kappaleen pakettina 59,40 euroa. Hintaero on siis 34,41 euroa per 24 tölkkiä. Alkon verkkosivuilla Lonkeron suurin pakkaus oli 12 tölkkiä.

Yhteen kärryyn lastataan nykyisin jopa kahdeksan 24 tölkin pakkausta, joten yhdellä kärryllisellä Koffin A-olutta Viron kävijä säästää alkoholin hinnassa 284,88 euroa ja yhdellä kärryllisellä Lonkeroa säästöä tulee 275 euroa. Monet miehet kuljettivat kerralla kahta kärryä, jolloin säästöä tulee yhdellä laivareissulla pelkästä alkoholista 570 euroa. Viking Line myy parhaillaan päiväristeilyä Tallinnaan 18 eurolla, joten säästöä kertyy vielä laivalippujen jälkeen noin 550 euroa yhdeltä reissulta.

Yllä oleva esimerkkilaskelma on tehty miedoilla alkoholijuomilla. Esimerkiksi puolen litran Koskenkorva maksaa Viron Super Alkossa 9,99 euroa ja Suomen Alkossa 13,69 euroa. 12 kappaleen erässä Virosta ostaja säästää siis 44,40 euroa. Kuohuviineissä suosittu Codorniu Cava Clasico maksaa Viron Super Alkossa 6,99 euroa ja Suomen Alkossa 9,28 euroa pullolta. 12 pullon ostaja säästää siis 27,48 euroa.