Jannika B sairastui masennukseen – ei kyennyt käymään edes postilaatikolla

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalainen laulajatähti Jannika B vietti jonkin aikaa poissa julkisuudesta, mutta nyt hän on julkaissut sosiaalisessa mediassa pysäyttävän päivityksen. Hän kertoo poikkeuksellisen avoimessa kirjoituksessaan Instagramissa sairastuneensa masennukseen.

– Epävarmuus ja pelko ovat hallinneet elämääni. Epävarmuuden myötä ammatillinen itsetuntoni on myös ollut täysin kadoksissa. Olen tuntenut itseni huonoksi, rumaksi ja riittämättömäksi kaikin tavoin – luuseriksi, joka ei kestä musamaailman ja elämän paineita, Jannika B kirjoittaa.

Suosikkilaulaja kertoo tunteneensa olevansa yksinäinen, vaikka todellisuudessa onkin ollut väsynyt, poissaoleva ja etäinen. Joskus hän ei ole jaksanut vastata edes puhelimeen. Tilanteen perimmäinen syy paljastui hänelle viime keväänä.

– Vasta keväällä, kun peilistä katsoi itkuinen hahmo, jota en enää tunnistanut, osasin hakea apua. Ymmärsin viimein, että se, millä yritin oloani korjata, olikin yksi merkittävä osatekijä siihen, millainen minusta oli tullut. Olin uupunut. Olin täysin loppu. Olin masentunut.

Jannikan aviomies Toni Wirtanen auttoi häntä hakeutumaan hoitoon, varasi ajan lääkärille ja saattoi vastaanotolle. Avun myötä hän on kertomansa mukaan oppinut olemaan itselleen armollisempi ja pitänyt kesäloman ensikerran 17 vuoteen. Lisäksi hän on oppinut nauttimaan elämästä. Jannika sai siis apua ongelmaansa, sillä sen ansiosta tilanne näyttää jälleen paremmalta.

– Eilen jaksoin todella pitkästä aikaa käydä pienellä lenkillä ja ensimmäistä kertaa vuosiin katsoin peiliin ja totesin ”Damn, sähän oot ihan jees muikkeli. Teet kaikkesi tyttäresi onnen eteen. Yrität olla paras mahdollinen vaimo ja hyvä ihminen. Se riittää.

Toisessa viestissään Jannika kiitti saamastaan tuesta ja rohkaisevista viesteistä sekä kertoi miksi hän halusi jakaa tilanteensa muiden kanssa.

– Halusin jakaa kokemukseni siksi, että kenties oma tarinani voisi saada jollakin hälytyskellot soimaan, joko itseään tai jotain läheistään koskien. Uupumus ja masennus ovat salakavalia tiloja, jotka pahimmillaan voivat johtaa lehdistäkin viimeaikoina lukemiimme maailmantähtiä koskeviin surullisiin uutisiin. Minä koen olevani hyvinkin vahva ihminen, enkä koskaan osannut edes kuvitella, että joskus voisin vajota niin syvälle, että postilaatikolla käyntikin tuntuu ylitsepääsemättömältä, Jannika B kirjoitti.

En oikein osaa sanoa milloin kadotin itseni. Kuitenkin jo tovin olen ollut hukassa. Epävarmuus ja pelko ovat hallinneet elämääni. Epävarmuuden myötä ammatillinen itsetuntoni on myös ollut täysin kadoksissa. Olen tuntenut itseni huonoksi, rumaksi ja riittämättömäksi kaikin tavoin – luuseriksi, joka ei kestä musamaailman ja elämän paineita. Olen tuntenut olevani täysin yksin vaikka todellisuudessa olen itse ollut väsynyt, poissaoleva ja etäinen. En ole jaksanut pitää itsestäni huolta tai nähdä ystäviäni, enkä aina edes vastata puhelimeen. Epäonnistumisen tunnetta, pääni sisällä kehittämiäni puutteita ja häpeää huonosta olostani olen yrittänyt korjata tekemällä, hymyilemällä ja olemalla entistä enemmän. Koska "kyllähän mä pärjään". Vasta keväällä, kun peilistä katsoi itkuinen hahmo, jota en enää tunnistanut, osasin hakea apua. Ymmärsin viimein, että se, millä yritin oloani korjata, olikin yksi merkittävä osatekijä siihen, millainen minusta oli tullut. Olin uupunut. Olin täysin loppu. Olin masentunut. Siitä lähtien olenkin opetellut olemaan itselleni armollisempi. Ensimmäistä kertaa 17 vuoteen olen pitänyt kesälomaa. Olen opetellut taas suorittamisen sijaan nauttimaan elämästä. Eilen jaksoin todella pitkästä aikaa käydä pienellä lenkillä ja ensimmäistä kertaa vuosiin katsoin peiliin ja totesin "Damn, sähän oot ihan jees muikkeli. Teet kaikkesi tyttäresi onnen eteen. Yrität olla paras mahdollinen vaimo ja hyvä ihminen. Se riittää." Olkaa armollisia itsellenne. Ja muistakaa, että somemaailmassa, jossa harvoin uskalletaan olla epätäydellisiä, ei kannata olla kateellinen toisen onnesta – et koskaan tiedä minkä hinnan hän on siitä maksanut. ❤💪 #niagara #vantaankokoinenyksinäisyys #sudenhetkellä

Henkilön Jannika B 💎 (@jannikabofficial) jakama julkaisu

Kaunis kiitos kaikesta ihanasta ja kannustavasta palautteesta sekä vertaistuesta – niin avoimista, kuin runsaista yksityisviesteistäkin. Vaikka asiasta puhuminen onkin ollut minulle parasta lääkettä se ei ollut avautumiseni varsinainen syy. Tiedän, kuinka yksinäinen sitä tämän asian kanssa on. Tiedän, kuinka huonoa oloaan häpeää, koska "kaikkihan on hemmetin hyvin. Muualla kun on sotia ja nälänhätää." Tiedän,kuinka vaikeaa on edes nähdä, että tarvitsee apua – saatikka pyytää sitä. Haluan siksi kiittää rakasta aviomiestäni,joka näki jo kauan ennen minua, että en ole oma itseni. Hän on tehnyt kaikkensa minun onneni eteen. Hän on hoitanut kodin ja lapsemme silloin, kun en itse ole siihen kyennyt niin, ettei rakas pieni tyttäremme ole koskaan joutunut näkemään rikkinäistä äitiään ja luulemaan, että hän olisi syypää äidin huonoon oloon. Olen ja tulen ikuisesti olemaan kiitollinen miehelleni siitä. Kiitollinen olen myös siitä, että hän varasi minulle lääkäriin ajan ja lähes talutti minut sisälle asti. Enhän itsekään varsinaisesti vielä tajunnut, että mikään olisi ollut vialla. Ajattelin vain, että tämmöinen surullinen elämää pelkäävä hahmoko minusta on nyt tullut? Onneksi ei. Halusin jakaa kokemukseni siksi, että kenties oma tarinani voisi saada jollakin hälytyskellot soimaan, joko itseään tai jotain läheistään koskien. Uupumus ja masennus ovat salakavalia tiloja, jotka pahimmillaan voivat johtaa lehdistäkin viimeaikoina lukemiimme maailmantähtiä koskeviin surullisiin uutisiin. Minä koen olevani hyvinkin vahva ihminen, enkä koskaan osannut edes kuvitella, että joskus voisin vajota niin syvälle, että postilaatikolla käyntikin tuntuu ylitsepääsemättömältä. Meillä kaikilla on kuitenkin omat kipurajamme. Älkäämme väheksykö niitä – omiamme tai toisten. ❤️ Kiitos myös medialle, kun olette vieneet tärkeää viestiä eteenpäin. Olen kuitenkin vielä lomalla ja ajattelin omistaa sen ajan vain itselleni ja perheelleni. Kiitos ymmärryksestä. T: Loma-muikkeli(t) 🌸 #valotpimeyksienreunoilla #allyouneedislove

Henkilön Jannika B 💎 (@jannikabofficial) jakama julkaisu

Uusimmat