Nainen esitteli itsensä poliisille: ”Olen miljoonan dollarin huora”

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Floridan Fort Piercessä peitetehtävissä ollut poliisi on pidättänyt naisen, joka on tunnustanut työskentelevänsä prostituoituna. Sen sijaan, että nainen olisi kertonut tavallisen tuntitaksansa poliisille, mainosti hän itseään hieman kalliimman maksuluokan naiseksi.

Debra Thomes oli istunut peitetehtävissä olleen poliisin ajoneuvon kyytiin ja kertonut maksavansa miljoona dollaria. Pian 49-vuotias nainen kuitenkin kertoi ottavansa asiakkaaltaan sessiosta yhteensä 40 dollaria, eli noin 34 euroa. Lisäksi hän kehui poliisin olleen päivän ensimmäinen asiakas.

Poliisiraportin mukaan nainen oli myös nostanut hameensa helmaa paljastaen genitaalialueensa viranomaiselle. Paikalle oli saapunut virkapukuisia poliiseja pidätystehtävää varten. ”Miljoonan dollarin nainen” on nyt toimitettu lääninvankilaan odottamaan tuomiotaan 3.750 dollarin takuusummalla, The Smoking Gun uutisoi.

Poliisi

LUKIJAKILPAILU: Arvomme Staran Facebook-sivun tykkääjien kesken Tallink Siljan luksusristeilyn Tukholmaan kahdelle hengelle deluxe-hytissä. Risteilyn arvo on noin 600 euroa. Voit halutessasi tägätä alle kaverisi, jonka kanssa haluaisit lähteä risteilylle. Kerro kilpailusta myös kaverillesi tai tägää hänet kilpailusivulle. Voittaja arvotaan 8.11.2017. Facebook ei ole kilpailun järjestäjä.

Uusimmat