Lentokenttätyöntekijällä paloivat hermot – löi matkustajaa nyrkillä

Matkailu Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Kaikki lentokoneilla matkustaneet tietätävät, että toisinaan aikataulut muuttuvat esimerkiksi lentokoneiden teknisten ongelmien vuoksi. Reissaaminen ei sovikaan henkilöille, joilla ei ole piiruakaan malttia viivästysten sattuessa.

Poikkeustapauksissa kuitenkin olettaa, että lentohenkilökunta tekee kaikkensa matkailijoiden viihtyvyyden ja rauhallisuuden ylläpitämiseksi. Toisin kävi Nizzassa, jossa lentokenttätyöntekijä löi matkustajaa nyrkillä kasvoihin. Uhrina ollut mies oli pitänyt hyökkäyksen aikana yhdeksän kuukauden ikäistä vauvaansa sylissään.

Matkustajat olivat odottaneet 12 tuntia päästäkseen vihdoinkin EasyJet-lentoyhtiön operoimalla koneella Lontooseen. Nuori isä oli sanonut ohi kulkeneelle lentokenttätyöntekijälle, että hänellä ja hänen perheellään oli ollut todella hirveä päivä viivästymisen vuoksi. Lisäksi hän oli ilmaissut huolensa muiden matkustajien puolesta sekä siitä, että vauvanruoka oli loppumaisillaan, eikä lentokentän ilmastointi toiminut.

Matkustajaa lyönyt virkailija ei työskentele EasyJetin palveluksessa. EasyJet pahoittelee välikohtausta ja tarjosi epämukavissa olosuhteissa lentoa odottaneille matkustajille neljän euron ateriakuponkeja hyvitykseksi. Poliisi selvittää tapausta, Daily Mail uutisoi.