Ääniyliherkkien unelmaharrastus – hiljaiset kirjakerhot kasvattavat suosiotaan

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Ruutujen tuijottamiseen kyllästyneet ihmiset ovat aloittaneet viime vuosina lukuharrastuksen uudelleen. Kirjastot kasvattavat jälleen suosiotaan paikkoina, joista käydään hakemassa mieluisaa luettavaa ajanviihdykkeeksi. Nyt myös perustetaan hiljaisia lukukerhoja.

Tavallisesti kirjakerhoissa ja lukupiireissä on tapana keskustella jonkin teoksen juonenkäänteistä ja sisällöstä. Yhdysvaltoihin on viime aikoina perustettu lukuseuroja, joiden pääpointtina on istua hiljaa ja lukea. Lukuiltojen ideana on, että saa lukea rauhassa, mutta ei tarvitse olla yksin.

PureWow-sivuston mukaan hiljaisia lukupiirejä on perustettu ainakin Brooklyniin, Portlandiin, Oregoniin ja Seattleen. Samankaltaisia tapaamisia on mahdollista järjestää myös itse, mikäli haluaa nauttia ystävien läsnäolosta, mutta nauttia lukemisesta ilman häiriöitä.