Näillä vinkeillä pidät aterioiden annoskoot maltillisina

Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

Terveysbuumien aikakaudella on lukuisia vaihtoehtoja painonpudotusoperaatioille. Pääasiana yleensä on terveellisemmän ruoan nauttiminen ja liikunnan lisääminen. Ateriakokoihin on helppo kiinnittää huomiota muutaman vinkin avulla.

Liian suurten kalorimäärien nauttiminen voi johtaa lihavuuteen etenkin silloin, jos lautasella on paljon ravintoarvoiltaan heikkoa ruokaa. Appetite for Healthin perustaja Julie Upton on nyt listannut Men’s Health -julkaisulle viisi helppoa vinkkiä, joiden avulla voi nauttia ruokaa terveellisemmin.

1. Jätä höysteet pois jo kokkausvaiheessa. Olipa kyse salaattikastikkeista, majoneeseista, ketsupista tai muista maustekastikkeista, kannattaa epäterveelliset höysteet jättää pois ruokavaliosta. Kastikkeiden avulla helposti tuplaa suuhunsa pantavan kalorimäärän.

2. Älä käytä rasvattomia tuotteita. Tutkimusten mukaan ihmisiä on johdettu vuosikausia harhaan rasvojen haitallisuudesta. Todellisuudessa liikalihavuus on lisääntynyt merkittävästi light-tuotteiden markkinoille tulon jälkeen. Rasvattomissa tuotteissa on usein järisyttävät määrät epäterveellistä sokeria tai keinotekoisia makeutusaineita – tämä lisää nälän tunnetta. Voi ja kerma kunniaan.

3. Täytä puolet lautasesta kasviksilla. Kyse on psykologisesta syömisestä, jossa ihminen nauttii täyden lautasellisen ravitsevaa ruokaa, mutta puolet hänen ateriastaan on aidosti terveellistä ja hyvinvointia merkittävästi lisäävää. Suosi erityisesti maan päällä kasvavia kasviksia ja vihanneksia.

4. Käytä oikeankokoista lautasta. Vanha niksi sanoo, että annoskokoja voi huijata nauttimalla ateria pienemmältä lautaselta. Salaatteja nauttiessa on kuitenkin älytöntä ujuttaa ravitseva annos kahvilautaselle, joten mikäli ruokana on pelkästään kasviksia ja proteiinia, kannattaa annos suosiolla tarjoilla isommalta lautaselta. Pientä lautasta tankkaa herkemmin ruoalla.

5. Paloittele ruoka ennen nauttimista. Olipa ruokana lihaa, kanaa tai perunoita, kannattaa annos pilkkoa jo ennen ruokapöydän ääreen istumista. Paloiteltu ruoka täyttää lautasta enemmän. Kun aivot luulevat henkilön syövän suurikokoisen annoksen, lähettää se vatsaan signaaleja kylläisyydestä.

Uusimmat