Näissä maissa on eniten ydinpommeja – Trumpin ja Jong-unin nokittelu luo uhkakuvia

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Koko maailma on varpaillaan Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin ja Pohjois-Korean diktaattori Kim Jong-unin nokittelusta. Kun valtioiden johtajat aloittavat ydinaseilla uhkailemisen, voidaan puhua koko maapalloa koskettavasta vaarasta. Maailmassa on yhteensä 14.995 ydinpommia.

Suurin osa ydinaseista sijaitsee Venäjällä ja Yhdysvalloissa. Virallisten tietojen mukaan Venäjällä on 7.000 ydinpommia ja Yhdysvalloilla 6.500. Amerikkalaisia uhkailevalla Pohjois-Korealla on tuoreimpien tietojen mukaan peräti kolminkertainen määrä ydinaseita kuin aiemmin on luultu. Yhdysvaltain puolustustarkastuskeskuksen mukaan Pohjois-Korealla on yhteensä 60 ydinkärkeä ohjustensa varustelua varten, Business Insider uutisoi.

Ydinaseita on myös Yhdistyneessä kuningaskunnassa, Ranskassa, Kiinassa, Intiassa, Pakistanissa ja Israelissa. Lisäksi sotilasliitto Nato on tiettävästi sijoittanut ydinaseitaan myös muihin valtioihin. Ydinaseita on käytetty taistelutoimissa vain kaksi kertaa maailmanhistorian aikana, Nagasakissa ja Hirosimassa.

https://www.facebook.com/352751268256569/posts/833395890192102