Turisteja häpäistään Mallorcan lomakohteessa – Maga Walk Of Shame on karua katseltavaa

Matkailu · Terhi Piiroinen

Etenkin pohjoismaalaisten, brittiläisten ja saksalaisten nuorten suosima Mallorcan matkakohde Magaluf omaa vilkkaan yöelämän. Rantalomakohteessa saatetaan käyttäytyä tavallista moraalittomampaan tyyliin. Nyt eräs paikallinen amatöörikuvaaja on aloittanut turistien julkisen nöyryyttämisen.

Nettiin on ilmestynyt viime aikoina Maga Walk Of Shame -nimisiä ryhmiä ja sivustoja, joilla julkaistaan otoksia sekä videoita suositun lomakohteen turisteista. Kuvat on otettu aamuaikaan, jolloin jatkoille tai vieraaseen sänkyyn eksyneet turistit hiippailevat takaisin omiin hotelleihinsa. Vaikka materiaalia on poistettu myöhemmin esimerkiksi Facebookista, säilyy kerran nettiin julkaistu sisältö ikuisesti muodossa tai toisessa.

Espanjalaisen lomakohteen turistit ovat närkästyneitä siitä, että joku yrittää julkisesti nöyryyttää heitä ja saada lomalle ikävän muiston, Daily Star uutisoi. Todellisuudessa videoilla ja kuvissa nähdään puolialastomina teillä hoipertelevia teinityttöjä, jotka saattavat saada ajattelemisen aihetta seuraavalle lomalle lähtiessään.

Uusimmat