Chilit ovat laihduttajien valinta – lisäävät energiankulutusta selvästi!

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Tulisen ruoan on osoitettu parantavan ihmisen terveyttä. Nyt on toteutettu tutkimus, jonka mukaan chilien sisältämä kapsaisiini tehostaa myös elimistön kalorikulutusta. Kaksi milligrammaa riittää päiväannokseksi.

Obesity Open Access on julkaissut tutkimuksen, jonka mukaan chileissä oleva kapsaisiini lisää kehon kalorikulutusta 116 kilokalorilla päivittäin nautittuna. Testiin osallistui 40 miestä ja naista, joille annettiin päivittäin joko kaksi milligrammaa kapsaisiinia kapselina tai saman kokoinen annos lumelääkettä. Chilipaprikoiden sisältämä kemiallinen yhdiste lisäsi rasvojen hapettumista ja ruokailun jälkeistä energiankulutusta.

Kerroimme aiemmin, että kapsaisiinia tutkineet tiedemiehet ovat huomanneet, että yhdiste aktivoi mahalaukun hermostoa, jolloin ihminen kokee olevansa kylläinen. Tutkijoiden mukaan tulista ruokaa syövät ihmiset kokevat olevansa vatsa täynnä pienemmistä määristä kuin ihmiset, jotka syövät miedosti maustettuja ruokia. Mitä heikommin mahalaukun hermot toimivat, sitä enemmän ihminen syö. Seurauksena on pahimmassa tapauksessa kontrolloimaton liikalihominen.