Yhdysvaltalaisia pyydettiin osoittamaan Pohjois-Korea kartalta – tulokset eivät yllätä!

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvaltojen ja Pohjois-Korean välillä kasvaneet jännitteet ovat puhututtaneet mediassa viime päivinä. Pohjois-Korena diktaattori Kim Jong-unin ja Yhdysvaltojen Presidentti Donald Trumpin välisen uhittelun on pelätty johtavan jopa aseelliseen konfliktiin.

Talk show -juontaja Jimmy Kimmel päätti taannoin selvittää, tietävätkö perusamerikkalaiset missä Pohjois-Korea sijaitsee. Hän meni selvittämään asiaa kartan kanssa Los Angelesin Hollywood Boulevardille.

Kaduntallaajien maantiedon tuntemus osoittautui melko tyrmääväksi. Vaikka useat yhdysvaltalaiset pitävät Pohjois-Koreaa suurimpana uhkana turvallisuuttaan kohtaan, oli monilla haastateltavilla vaikeuksia paikantaa maan sijainti. Valtion epäiltiin sijaitsevan muun muassa Lähi-idässä, Euroopassa, Etelä-Amerikassa ja jopa Kanadassa.