Uusnatsien nettisivusto hakkeroitiin – kosto Charlottesvillen tapahtumille

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Yhdysvaltojen Virginiassa Charlottesvillen kaupungissa julistettiin äskettäin hätätila, koska alueella suoritetut mielenosoitukset vaativat jo yhden kuolonuhrin. Levottomuudet johtuivat patsaiden poistamisesta, sillä kaupunki päätti siirtää kaikki separistiset symbolit alueelta.

Äärioikeistolaiset vastustivat etelävaltioiden sisällissodan aikaisten sotapäällikköjen patsaiden poistamista. Uusnatsit olivat järjestäneet alueelle soihtukulkueita ja näyttäviä marsseja kilpineen ja kypäröineen. Lopulta yksi 20-vuotias äärioikeistolainen ajoi heitä vastustaneiden vasemmiston edustajien joukkoon. Onnettomuudessa kuoli 32-vuotias nainen. Nyt hakkeriryhmittymä Anonymous on kaapannut uusnatsien suosiman nettisivuston.

Daily Stormer -sivustoa voidaan pitää yhtenä maailman suurimpana uusnatsien ideologiaa toteuttavista sivustoista. Anonymous on julistanut sivulla, että siellä ei tulla enää julkaisemaan vihapuhetta. Hakkerit ovat myös ilmoittaneet sulkevansa sivuston lopullisesti estääkseen sen sisällön tuottamisen vastaisuudessa, Independent uutisoi.