Mies varasti masturbointivälineen – pakeni paikalta perhepakulla

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Yhdysvaltojen Indianasta raportoidaan seksivälinevarkaudesta. Evansvillessä sijaitsevaan Exotica-erotiikkaliikkeeseen oli saapunut mies pahat mielessä. Hän oli varastanut hyllyltä arvokkaan masturbointivälineen.

Seksiliikkeen myyjä oli pannut merkille, että mies asteli sunnuntai-iltapäivällä liikkeeseen suurikokoisen kassin kera. Pian herra panikin laukkuun Bangin’ Betty -nimisen masturbointivälineen, jonka hintalapussa luki 50 dollaria. Kyseessä on naisen takapuolta ja genitaalialueita muistuttava seksilelu.

Liikkeestä maksamattoman lelun kanssa lähtenyt mies sai kuitenkin varashälyttimet soimaan. Myyjä juoksi varkaan perään ja näki miehen perhemallisen pakettiauto Dodge Caravanin ratin takana. The Smoking Gun kertoo varkaan lähteneen karkuun ja hänet on etsintäkuulutettu.