Vesiliukumäet eivät ole aikuisia varten – surkuhupaisat mokat videolla

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Sekä perinteiset liukumäet että vesiliukumäet tuottavat lapsille vesipuistoissa ja leikkikentillä paljon iloa. Toisinaan myös aikuiset uskaltautuvat hurjiin liukumäkiin, joiden laskemisella on usein kivuliaat seuraukset.

Hauskalla YouTube-videolla nähdään koostettuna monia vesiliukumäen laskuja, jotka ovat syystä tai toisesta menneet pieleen. Yleensä pieleen mennyt vesiliukumäen lasku tuottaa ystävien naurujen lisäksi kipua itse tekijälle, ja monesti laskija pääseekin altaaseen vasta jonkin paikan vahingoiduttua laskun aikana.

Video todistaa, että vesiliukumäkeä laskiessa moni asia voi mennä todella pahasti pieleen. Toisinaan aikuisten vauhti kiihtyy niin kovaksi, että he lentävät kaarteessa liukumäen yli metsikköön. Aikuisten lisäksi myös lapset saavat välillä osansa mahdollisista vesiliukumäkien vaaroista.