Laiskuuden huippu! Kissa yritti nukkua ja leikkiä samaan aikaan

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Toisinaan arjen askareet ja kotityöt tuntuvat niin painavilta, että puuhastelun sijaan löytääkin itsensä yllättävästi sohvan pohjalta. Nyt videolla nähdään kissan, joka näyttäisi tietävän tämän tunteen erittäin hyvin.

YouTubeen on julkaistu hauska video lattialla loikoilevasta kissasta, joka hyvin väsyneenäkin yrittää vielä viimeisillä voimillaan viihdyttää itseään. Kissan omistaja on alkanut kuvaamaan lemmikkiään videolle, jossa nähdään miten laiskasti kissa pystyy leikkimään.

Videolla nähdään miten kissa on heittäytynyt kyljelleen maahan makaamaan oman lelunsa viereen. Kissa on aivan nukahtamaisillaan, mutta yrittää silti leikkiä omalla kehällään, jonka reunakuilussa olevaa palloa kissa työntää eteenpäin hyvin väsyneesti.