Tuntuuko kumppani yhtäkkiä etäiseltä? Näin saat hänet takaisin

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Parisuhde syntyy syvistä tunteista ja mielen kiemuroista. Toisinaan vahvat tuntemukset saattavat pelästyttää ja osapuolet haluavat ottaa etäisyyttä toisiinsa. Tällöin on kunnioitettava toisen halua olla rauhassa.

YourTangon asiantuntijat tietävät, että miehet ja naiset ottavat usein etäisyyttä parisuhteessa silloin, kun kaikki tuntuu menevät vähän liiankin hyvin.

He haluavat käsitellä tunteitaan rauhassa ja punnita suhteen arvoa elämässään. Toki välimatkan syy voi olla täysin päivastainen. Kun kumppani tuntuu etäiseltä, ei häntä kannata pakottaa väkisin yhdessäoloon.

Kerro rakkaallesi, että hän on sinulle tärkeä, mutta arvosta myös hänen haluaan ottaa omaa aikaa. Parisuhdetta ei voi väkisin pakottaa eteenpäin. Mikäli suhde etenee liian nopeasti, voi pieni harkintatauko ollakin paikallaan. Toista ihmistä ei kannata pelästyttää pois luotaan liiallisesti takertumalla.

Etäisyyttä ottavaa kumppania on järkevää kannustaa ystäviensä pariin. Samalla saa itselleenkin erittäin tärkeää sosialisoimista. Hajurako ja hetkellinen radiohiljaisuus tekevät usein hyvää parisuhteelle. Molempien osapuolten tulisi kuitenkin panostaa yhdessäoloon yhtä paljon. Heidän kannattaa jakaa kustannuksia ja velvollisuuksia tasapuolisesti ja osoittaa siten, että haluavat olla samalla viivalla.

Yksi kätevä tapa etäisyyden kuromiseen on seksi. Kun makuuhuone-elämän pitää mielekkäänä, ei suhteessa tule liian suuria taukoja yhdessäoloon. Parisuhteen vireyttä voi pitää mielenkiintoisena asentoja, paikkoja tai teemoja vaihtelemalla.

Tärkeintä kuitenkin on, että mikäli kumppani tuntuu ottavan etäisyyttä, ei häntä kannata lähteä jahtaamaan tai vakoilemaan. Hänelle ei ole sopivaa lähettää tekstiviestejä minuutin välein, tehdä tarkistussoittoja ja yllätyskäyntejä. Toisen rauhaa on hyvä kunnioittaa, mikäli haluaa hänet vielä takaisin.