Elon Musk: ”Robotit aiheuttavat kolmannen maailmansodan!”

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Teslan johtaja Elon Musk on varoitellut ihmiskuntaa vuosikausien ajan keinoälyn vaaroista. Venäjän presidentti Vladimir Putin sanoi äskettäin, että keinoälyn parhaiten hallistevasta maasta tulee koko maailman johtaja. Elon Musk on huolestunut kommentista.

Elon Musk on twiitannut, että maat tulevat jatkossa kilpailemaan siitä, kenellä on parhaat keinoälyllä varustetut robotit. Muskin mukaan ylivoimaiset tietokoneet tulevat aloittamaan kolmannen maailmansodan maan johtajien tekemien ratkaisujen pohjalta. Maailma on varpaillaan Pohjois-Korean ja Yhdysvaltojen tulehtuneen tilanteen takia, eivätkä Venäjän presidentin puheet vähennä uhkakuvia, The Daily Dot uutisoi.

Kerroimme äskettäin, että maailman johtavat keinoälyn asiantuntijat ovat allekirjoittaneet vetoomuksen, jonka mukaan tekoälyllä varustetut tappajarobotit ja niiden käyttö tulisi kieltää maailmanlaajuisesti. Peräti 116 asiantuntijan allekirjoittamassa vetoomuksessa on mukana myös Teslan johtaja Elon Musk.

Allekirjoittajina on asiantuntijoita ympäri maailmaa. Vaikka sotaa varten luodut robotit kuulostavat science fictionilta, on automaattisesti toimivien aseiden kehitteleminen ja rakentaminen aloitettu esimerkiksi Yhdysvalloissa, Kiinassa, Israelissa, Koreassa, Venäjällä ja Britanniassa. Elon Muskin mukaan robotit ovat jopa ydinaseita suurempi uhkakuva. Hänen mukaansa teknologiaa tulisi käyttää ihmisten hyvinvointiin ja elämän helpottamiseen – eikä päinvastoin.

https://www.instagram.com/p/BYp9mbiBjM-/?tagged=artificialintelligence