Tutkimus: Vaimon elintavoilla suuri vaikutus miehen terveyteen

Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

Yli puolet suomalaisista aikuisista on ylipainoisia. European Association järjesti äskettäin diabetestapahtuman, jossa esiteltiin avioparien ylipainoon ja diabetekseen liittyvä tutkimus. Aviomiesten riski sairastua diabetekseen kasvaa, mikäli heidän vaimonsa on ylipainoinen.

Tutkimusjohtaja Adam Hulmanin mukaan nykyisin kiinnitetään huomiota diabeteksen perinnöllisyyteen, mutta yhä enemmän tulisi tutkia lähipiirin osallisuutta asiaan. Tanskalaisessa Aarhusin yliopistossa tutkittiin 3.500 keski-ikäistä ja brittiläistä heteroparia. Tutkimusta varten analysoitiin pariskuntien terveyttä ja painoa 2,5 vuoden välein vuosina 1998-2015.

Tulosten mukaan miesten kakkostyypin diabetekseen sairastumisen riski kasvoi 21 prosenttia, mikäli heidän vaimonsa painoindeksi nousi viidellä yksiköllä. Syy saattaa olla siinä, että vaimo ei ole välttämättä ollut omaksunut terveellisiä ruoanlaittotapoja tai perheessä jaettiin samoja paheita. Hulman suosittelee, että runsaasti ylipainoisten naisten puolisot testattaisiin jatkossa diabeteksen varalta.

Onneksi tutkimuksessa osoitettiin myös, että vaimon terveellisillä elintavoilla on yhtä suuri vaikutus kumppaniin. Liikuntaa harrastava ja ravinteikasta ruokaa valmistava nainen saa myös aviomiehensä elämään terveellisemmin. Toisin sanoen hyvinvoinnista ja terveydestä huolehtiminen on elämäntyyli, joka vaikuttaa koko perheeseen.