Järkyttävä video leviää verkossa – työntekijät juoksivat pakoon padon murtuessa

Ohhoh! · Tim Isokivi

Laosissa todistettiin taannoin hurjaa onnettomuutta rakenteilla olleen padon tuhouduttua. Onnettomuus ikuistettiin videoksi paikalla olleen silminnäkijän toimesta.

Onnettomuus tapahtui Xaysomboun alueella rakenteella olleessa Nam Aon vesivoimalan padossa. Tapahtuneen epäillään johtuneen kovien sateiden ala-altaaseen aiheuttamista vahingoista. Videolla nähdään, kuinka rakennustyöläiset juoksevat pakoon valtavan vesimassan täyttäessä alueen.

Onnettomuuden tarkat syyt ovat epäselvät. Vuonna 2015 rakentamaan aloitettu pato oli noin 85-prosenttisesti valmis. The Vientiane Times -lehden mukaan onnettomuus ei vaatinut lainkaan kuolonuhreja tai loukkaantuneita. Se ei myöskään aiheuttanut vakavia tuhoja paikallisiin koteihin.

Uusimmat