Kardashianit reagoivat hämmentäviin uutisotsikoihin – eivät olleet totta

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Kardasianin perheen jokaisesta jäsenestä on tullut tunnettu ja miljoonien seuraama tähti Rikkaat Kardashianit -ohjelman myötä. Julkisuus on tuonut perheelle paljon työmahdollisuuksia ja vaurautta, mutta sillä on myös omat varjopuolensa.

Kardashianien realitysarjaa on tehty jo kymmenen vuotta. Nyt E! Entertainment -kanava on julkaissut videon, jossa tähdet pääsevät muistelemaan erikoisimpia ja törkeimpiä uutisotsikoita, joita heistä on tuona aikana tehty. Jokaisen lehtiartikkelin taustalla voisi kuvitella piilevän pienen totuuden siemenen, mutta toisinaan jutut ovat todella häikäilettömiä ja vääriä.

Moni otsikko tehdään näyttävien naisten kohdalla heidän ulkonäköönsä ja pukeutumiseensa liittyvistä asioista. Naurettavimmat otsikot liittyvät kuitenkin erikoisiin suhdehuhuihin, joiden mukaan esimerkiksi naisten äiti Kris Jenner olisi jäänyt kiinni tyttäriensä miesten kanssa pelehtimisestä.

Uusimmat