The Prodigyn esikoisesta tänään 25 vuotta – muistatko nämä klassikkohitit?

Viihdeuutiset · Jocka Träskbäck

Konemusiikkia 1990-luvun alkupuolella mullistanut brittiyhtye The Prodigy viettää parhaillaan juhlaviikkoa, sillä yhtyeen ensimmäisen Experience -albumin julkaisusta tulee tänään kuluneeksi tasan 25 vuotta. XL Recordings julkaisi albumin Britanniassa 28. syyskuuta 1992.

Hieman ennen Experience-albumin julkaisua yhtyeen single Everybody In The Place teki Britanniassa listahistoriaa nousemalla suoraan listan kakkoseksi. Se oli albumin toinen singlelohkaisu, jota edelsi klassikoksi noussut Charly.

Molemmat breakbeat-tyylisuuntaa edustaneet kappaleet jäivät Suomessa pienen piirin ravejuhlien ja -klubien hiteiksi, kun nopeatempoisen konemusiikin ja The Prodigyn läpimurtoa saatiin odottaa vielä parin vuoden ajan. Edellä mainittujen hittien lisäksi Experiencen hittejä olivat Out of Space ja Wind It Up.

Kuva: Mikko Kohonen

Liam Howlettin luotsaama The Prodigy julkaisi ensimmäisen What Evil Lurks -EP:nsä vuonna 1990. Vuonna 1991 julkaistu ensimmäinen varsinainen single Charly soi runsaasti myös Suomen ensimmäisissä rave-juhlissa Turussa, Oulussa ja Vaasassa vielä saman vuoden syksynä. Yhtyeen menestys alkoi siis myös Suomessa laittomista rave-juhlista.

Varsinaisen läpimurtonsa yhtye teki Experience-albumin toisella singlellä Everybody In The Place, joka nousi myös Brittien tanssilistan kakkossijalle heti ilmestyttyään. Tämän jälkeen yhtyeen hitit viihtyivät tanssilistoilla vuosien ajan. Vuonna 1997 julkaistu Fat Of The Land nousi listojen kärkeen molemmin puolin Atlanttia. The Prodigy on esiintynyt muutaman kerran myös Earthbound -nimellä vuonna 1993, jolloin he julkaisivat tuolla nimellä myös ensimmäisen white label-version kappaleesta One Love, joka julkaistiin sittemmin myös virallisesti The Prodigyn nimissä.

Staran haastattelussa yhtyeen keulahahmo Liam Howlett paljasti taannoin miten yhtye päätyi lainaamaan Take Me To The Hospital -hittiinsä suomalaisen Pepe Deluxe -yhtyeen Salami Fever -kappaletta.

– Pidän Pepe Deluxesta kovasti ja pidän myös tuosta kappaleesta. Olen pitänyt siitä jo pidemmän aikaa. Otin yhteyttä yhtyeeseen ja kerroin pitäväni kappaleen biitistä. Kun kirjoitimme Take Me To The Hospitalia minä käytin biittiä vain mallina, Liam Howlett kertoi Staralle.

– Sitten jatkoin uusien osuuksien kirjoittamista kappaleeseen, ja tuo biitti pysyi mukana. Lopulta se alkoi tuntua osalta kappaletta. Kun otin Pepe Deluxen biitin lopulta pois, en enää löytänyt mitään yhtä hyvää tilalle. Sitten otin yhteyttä Pepe Deluxeen ja pyysin luvan saada käyttää sitä kappaleessamme. Hän piti kappaleesta ja pääsimme asiasta sopimukseen. Molemmat olivat tyytyväisiä.

Samalla Liam Howlett paljasti yhtyeen ajautuneen välirikkoon The Day Is My Enemy -albumia tehdessään.

– Levyn tekeminen alkoi hyvin, kun jammailimme ja äänitimme studiolla. Saimme kasaan neljä-viisi hyvää ideaa noissa sessioissa. Sitten levytyssessioiden puolivälissä minulle ja Keithille tuli isoja ongelmia. Sitten ryhdyin itse kirjoittamaan kappaleita yöaikaan, koska vain silloin pystyin keskittymään paremmin. Päivisin en saanut aikaan tarpeeksi, Liam Howlett kertoi Staralle.

– Viimeiset kolme kuukautta menivät loistavasti. Ne olivat koko uramme parhaat hetket studiossa. Kun aloimme tehdä tätä albumia olimme ystäviä, sitten emme olleet ja lopussa taas olimme. Tiedäthän, että joskus ystävyydestä voi tulla musiikin tekemisen este. Nyt palasimme ystäviksi, kun albumin viimeinen kappale oli levytetty.