Viro nosti alkoholiveroa – suomalaiset hakevat nyt viinansa Latviasta

Viihdeuutiset · Stara.fi

Viron alkoholiveron korotukset eivät vähennä matkustajatuontia, vaan siirtävät ostoja Latviaan, ilmenee Viron ja Suomen välisillä laivoilla tehdystä tutkimuksesta. Varsinkin suurten erien tuojat hakeutuvat kauemmas Baltiaan, ja samalla väkevien tuonti Virosta korostuu.

Viro nosti heinäkuun alusta oluen valmisteverotusta lähes 70 prosentilla, mikä olisi nostanut suoraan hintoihin siirrettynä olutlaatikon hintaa noin neljänneksen. Silloinkin Virosta olisi saanut olutta merkittävästi Suomea edullisemmin. Veronkorotus ei kuitenkaan siirtynyt hintoihin vielä heinä-elokuussa. Väkevien alkoholijuomien ja viinien verotusta ei nostettu.

Veronkorotus näyttää vaikuttavan suomalaisiin siten, että alkoholiostoksille mennään aiempaa edemmäs. Kesäkuussa Viron laivoilla matkustaneista suomalaisista alle neljä prosenttia oli ostanut alkoholijuomia muualta kuin laivalta tai Virosta, ,mutta heinä-elokuussa määrä oli jo yli kaksinkertaistunut yhdeksään prosenttiin.

Yli 100 litran alkoholijuomaeriä tuoneista matkustajista jo lähes puolet kävi alkoholiostoksilla Latviassa tai kauempana. Kesä-heinäkuussa Virosta tuoduista oluista 37 prosenttia oli ostettu Latviasta tai jostain muusta maasta. Siidereistä vastaava osuus oli 38 prosenttia ja Long drink -juomista 39 prosenttia.

24 tölkin pakkaus vahvaa olutta maksaa Suomessa 2,5 kertaa niin paljon kuin Virossa. Kolmen litran hanapakkaus suosittua valkoviiniä on Suomessa 75 prosenttia kalliimpaa ja väkevien alkoholijuomien hintataso on Suomessa keskimäärin 50 prosenttia korkeampi kuin Virossa.

Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy:n toteuttamassa haastattelututkimuksessa haastateltiin Viron ja Suomen välisillä laivoilla syyskuun 2016 ja elokuun 2017 välisenä aikana yhteensä 2872 suomalaista matkustajaa. Tutkimusaineistoa voidaan pitää edustavana otoksena kolmen suurimman laivayhtiön laivoilla vuoden aikana Virosta Suomeen matkustaneista suomalaisista.