Katie Pricen huulet kuin imurin suulakkeesta – paisutettu muodottomaksi

Viihdeuutiset · Jocka Träskbäck

Julkkisnaiset ympäri maailmaa niin Suomessa kuin muualla maailmassa ovat jostain käsittämättömästä syystä ryhtyneet paisuttamaan huuliaan keinotekoisilla aineilla. Lopputulos on poikkeuksetta jotain koomisen ja hullunkurisen välimaastosta, kun ankkahuulia esitellään esimerkiksi somessa.

Nyt Povipommi Jordan, eli Katie Price, on kuvattu ITV-televisioyhtiön studioilla, jossa hän oli vierailemassa Loose Women -ohjelmassa. Samalla ikuistettiin Pricen tuoreimpien huulioperaatioiden tulokset, sillä hänen huulensa olivat niin paisuneet, että ne näyttivät joutuneen liian pitkäksi aikaa imurin suulakkeeseen. Vastaavia seurauksia toki nähdään ajoittain myös Suomessa.

Kolmannesta aviomiehestään Kieran Haylerista vastikään eronneella 39-vuotiaalla glamourmallilla on kaksi lasta Kieran Haylerin kanssa, ja lisäksi kolme lasta edellisestä avioliitostaan.

Splash
Splash
Splash