Poliisi ampui ryöstäjäksi luulemaansa – olikin näyttelijä!

Ohhoh! · Tim Isokivi

Elokuvan kuvaukset olivat taannoin vähällä saada järkyttävän lopun Yhdysvaltojen Indianassa. Poliisi erehtyi luulemaan tuotannoss mukana ollutta näyttelijää pankkiryöstäjäksi ja avasi tulen häntä kohti. Tilanne tallentui poliisin haalarikameralle.

Crawfordsvillen poliisit saivat hälytyksen mahdollisesta ryöstöstä paikallisessa baarissa. Ylikonstaapeli Matt Schroeterin saapuessa paikalle hän näki hiihtopipoon sonnustautuneen miehen, jonka hän uskoi pitelevän oikeaa asetta kädessään. Kyseessä oli paikallisen pienen tuotantoyhtiön elokuvassa mukana ollut näyttelijä Jim Duff.

Poliisi käski Duffia tiputtamaan aseensa. Hämmentynyt näyttelijä kääntyi ylikonstaapelia kohti, jolloin hän painoi liipaisintaan. Poliisin luoti ei kuitenkaan osunut Duffiin.

Näyttelijä oli tiputtanut aseensa ja kertonut kyse olleen vain elokuvan kuvauksista. Tuotantoyhtiö Montgomery County Movies on ottanut vastuun erehdyksestä, sillä he eivät olleet ilmoittaneet viranomaisille kuvaavansa ryöstökohtausta. Kamerat ja kuvausryhmä olivat välikohtauksen aikana baarin sisällä.

– Teemme yhteistyötä Crawfordsvillen poliisilaitoksen kanssa varmistaaksemme, ettei näin käy uudelleen, tuotantoyhtiln perustaja Philip Demoret kuvaili Fox 59 -uutissivustolle.