Nämä 5 asiaa EIVÄT tee miehiin vaikutusta

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Toisinaan naiset voivat sortua esittämään miestä varten jotakin muuta kuin mitä he ovat yrittäessään herättää potentiaalisen kumppaniehdokkaan kiinnostuksen. Tutustuminen uuteen ihmiseen yleensä vaatiikin hieman ylimääräisiä ponnisteluja ja rohkeutta, mutta heidän kannattaisi kuitenkin yrittää olla mahdollisimman luonnollisia.

Cosmopolitan-sivusto paljasti viisi asiaa, jotka eivät tee miesten mukaan heihin vaikutusta.

1. Esität vaikeasti tavoiteltavaa

Jos olet kiinnostunut miehestä, älä esitä vaikeasti tavoiteltavaa. Pieni härnääminen ja leikkimielisyys ovat sallittuja, mutta jos miehen kanssa haluaa edetä, kannattaa hänen viesteihinsä vastata.

2. Liiallinen ehostaminen

Tekokynnet, hiuslisäkkeet, ripsipidennykset ja itserusketus voivat olla kauniita, mutta liiallisuuksiin meneminen kannattaa kuitenkin unohtaa mikäli haluaa tehdä mieheen vaikutuksen.

3. Roolin esittäminen

Älä yritä esittää erilaista kuin olet. Eri äänellä puhuminen ja opetellut eleet saavat miehen näkemään helposti esityksen läpi.

4. Selfie-kuvat

Mikäli kasvokuvissa ei ole mitään viettelevää tai paljastavaa, älä turhaan lähettele eri tilanteissa otettuja selfie-kuvia miehelle.

5. Älä esitä lapsellista

Älä puhu miehille kuin vauvoille. Tietyissä tilanteissa tämä voi oman kumppanin kanssa olla sallittua, mutta uuden miehen kanssa lapsellinen hellittely voi tuntua miehestä luotaantyöntävältä.