Tänään on 7102017 – hyvää palindromipäivää!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Ihmiset ovat kautta aikojen liittäneet päivämääriin ja niistä muodostuviin yhdistelmiin erilaisia uskomuksia, mutta palindromipäivien kohdalla sellaista ei ole kovin aktiivisesti harjoitettu. Palindromipäivämäärä osuu kohdalle vain kerran vuodessa, ja tänä vuonna sitä vietetään tänään.

Tänään on nimittäin 7.10.2017, joka on ilman pisteitä 7102017 ja sama toisin päin. Viime vuonna palindromipäivää vietettiin 6. lokakuuta, ja ensi vuonna 8. lokakuuta.

Esimerkiksi Yhdysvalloissa päivämäärät ilmoitetaan yleisesti hieman toisin kuin Suomessa. Siellä ilmoitetaan ensin kuukausi, sitten päivä ja viimeisenä vuosi. Siten Yhdysvalloissa kuluvan vuoden palindromipäivää vietettiin jo 10. kesäkuuta, jolloin päiväys oli yhdysvaltalaiseen tyyliin niin ikään 7102017.