Nainen ryöstettiin – suojeli opinnäytetyötään henkensä uhalla

Ohhoh! Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Monia neuvotaan ryöstön uhriksi joutuessaan tekemään rikollisten kanssa yhteistyötä ja luopumaan omaisuudestaan. Mikäli ryöstäjä uhkaa uhria aseella, ei mikään maallinen omaisuus ole oman elämän menettämisen arvoista. Eräälle nuorelle naiselle kuitenkin tuntui olevan, kun hänen laukkunsa sisälsi opinnäytetyön ainoan kopion.

Daily Mail -sivusto on jakanut Facebook-kanavallaan videon uskomattomasta tilanteesta, jossa nuori nainen joutuu kahden ryöstäjän uhriksi. Miehet uhkaavat naista aseella ja yrittävät viedä hänen laukkuaan. Nainen ei kuitenkaan päästä laukusta irti vaikka hänen henkensä on uhattuna.

Naisen laukussa oli ainoa kopio hänen opinnäytetyöstään, minkä vuoksi hän ei suostunut antamaan laukkua ilman taistelua. Lopulta miehet luovuttivat ja poistuivat paikalta. Osa videon kommentoijista on ollut sitä mieltä, että nainen oli hyvin rohkea. Osa on kuitenkin pitänyt videota esimerkkinä tyhmyydestä, koska opinnäytetyöllä ei olisi ollut enää mitään merkitystä jos rikollinen olisi päättänyt ampua.

https://www.facebook.com/DailyMail/videos/1476047139142868/