9 asiaa, joilla parannat itsevarmuuttasi helposti

Lifestyle Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Kaikki ihmiset eivät luonnostaan ole itsevarmoja, mutta omaa itsevarmuuttaan pystyy työstämään ja lisäämään. Aika ja kokemus tuovat lisää itsevarmuutta ihmisille, mutta prosessia pystyy myös itse Elite Daily -sivuston mukaan hieman pönkittämään mikäli huomaa olevansa turhankin usein epävarma.

1. Tervehdi

Jos tunnet olosi ujoksi ja tukalaksi joutuessasi esimerkiksi hissiin vieraiden ihmisten kanssa, ole reipas ja tervehdi heitä.

2. Opi viihtymään epämukavissa tilanteissa

Tiedosta kiusallisessa tilanteessa se, että tilanne todella on kiusallinen, mutta olet sinut asian kanssa. Ota hyvä asento, hengitä syvään ja yritä rentoutua.

3. Anna itsellesi tunnustusta

Listaa mielessäsi kolme asiaa, joita itsessäsi arvostat ja rakastat tai joissa olet hyvä.

4. Uskalla pyytää

Uskalla pyytää ja sanoa ääneen mitä haluat. Jos sinä et sitä tee, joku muu tekee.

5. Kehu itseäsi

Pumppaa itseesi itsevarmuutta kuuntelemalla esimerkiksi sinua motivoivaa musiikkia tai sanomalla itsellesi rohkaisevia asioita.

6. Tunnista negatiiviset ajatukset

Omilla ajatuksillasi on paljon valtaa. Älä anna itsesi ajatella negatiivisia ja alentavia ajatuksia itsestäsi.

7. Omaksu outoutesi

Tunnista omituiset ja muista ihmisistä poikkeavat piirteesi, mutta älä pidä niitä heikkouksina.

8. Kanavoi positiivista energiaa

Ihmiset aistivat toistensa energian. Mikäli uudessa vuorovaikutustilanteessa keskityt näyttämään iloisuutesi ja innokkuutesi, muut tulkitsevat sen itsevarmuudeksi, minkä jälkeen tunnet myös itse olevasi itsevarmempi.

9. Meditoi

Meditointi auttaa kehittämään itsetietoisuutta. Mitä tietoisempi olet itsestäsi, ajatuksistasi ja niiden lähteistä sitä helpommin pystyt kitkemään negatiivisia asioita pois mielestäsi ja tuoda positiivisia tilalle.

Uusimmat