Salaliittoteoreetikot väittävät: Melania Trump käyttää kaksoisolentoa!

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Keskiluokkaiseen perheeseen Sloveniassa 47 vuotta sitten syntynyt Melania Trump on nykyisin Yhdysvaltain presidentin vaimo ja Yhdysvaltain ensimmäinen nainen. Vaikka Melania ei osallistu aktiivisesti politiikkaan, esiintyy hän usein miehensä Donald Trumpin rinnalla.

Nyt kuitenkin salaliittoteorieetikot ovat varmoja siitä, että Valkoinen talo käyttää Melania Trumpin tilalla toisinaan kaksoisolentoa. Presidentti Donald Trump nimittäin lipsautti puheessaan, että yleensä hänen vaimonsa on mukana. Samaan aikaan miehen vierellä seisoi nainen, jonka piti olla Melania Trump.

Mallina uraa tehnyt Melania Trump oli joidenkin mukaan korvattu kaksoisolennolla. Naisen kasvot oli peitetty suurten aurinkolasien taakse ja hiukset näyttivät osan mielestä luonnottomilta. Jotkut julkisuudessa työskentelevistä ovat palkanneet avukseen kaksoisolentoja esimerkiksi paparazzien hämäämiseksi.

Will the real Melania please stand up? Is it me or during his speech today a decoy “stood in” for Melania??…

Publié par Andrea Wagner Barton sur vendredi 13 octobre 2017

Kommentoi Facebookissa

Uusimmat