Cheryl Cole avoimena: ”Vihasin raskauttani”

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Televisio- ja musiikkiuraltaan tunnetuksi tullut poptähti-juontaja Cheryl Cole ja One Direction -yhtyeestä tunnettu poikabänditähti Liam Payne saivat yhdessä maaliskuussa pojan, jolle he antoivat nimeksi Bear. Kuten moni muukin lapsen saanut supertähti, myös Cheryl palautui raskaudesta takaisin omiin mittoihinsa hyvin nopeasti.

Pojan syntymästä on nyt kuusi kuukautta aikaa, ja tuore äiti onkin kertonut Daily Mail -sivuston mukaan, että tämä puoli vuotta on ollut hänen elämänsä onnellisinta aikaa. Raskautta 34-vuotias Cheryl Cole ei kuitenkaan muistele hyvällä vaan kertoi jopa vihanneensa odotusaikaa.

Cheryl Colen raskaus ei sujunut täysin mutkattomasti, minkä vuoksi nainen kertoikin vihanneensa koko yhdeksän kuukauden odotusaikaa. Cole on kuitenkin iloinen siitä, että vietti vuoden poissa mediasta ja julkisuuden parrasvaloista, koska hän ehti rentoutumaan kunnolla ja tuntee olonsa nyt paremmaksi kuin koskaan aikaisemmin.

Uusimmat