Ruotsin miljonääriäiti: ”Monet sanovat että minun pitäisi olla pääministeri”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomessakin suuren suosion taannoin saaneen Ruotsin miljonääriäidit -realitysarjan kiistelty tähti Gunilla Persson jakoi katsojat kahteen leiriin. Häntä joko inhottiin tai rakastettiin. 59-vuotias Persson itse kuvittelee olevansa suurikin julkkistähti.

Splash

Viime keväänä Gunilla Persson päätyi Beverly Hillsissä paparazzin kuvaamaksi, ja oli siitä hyvin innoissaan. Nyt hän on kertonut ruotsalaiselle Expressen-lehdelle kuulumisistaan. Haastattelussa Persson kertoi kiinnostuneensa viime aikoina politiikasta.

– Tuolla on monia ihmisiä, jotka ovat sanoneet minulle, että Gunilla sinun tulisi olla Ruotsin pääministeri. Näyttelen pääministeriä omassa ohjelmassani. Monet ovat ottaneet sen vakavasti ja sanoneet, että minut on kuin tehty politiikkaan, Persson kertoi Expressenille.

Jos realitytähti valittaisiin joskus pääministeriksi, tulisi hän omien sanojensa mukaan kiinnittämään ensimmäisenä huomiota retuperällä olevaa vanhustenhoitoon. Persson kuitenkin korosti, ettei hän ole todellisuudessa ryhtymässä poliitikoksi, vaan ainoastaan näyttelee sellaista roolihahmoa.