Holmala esiintyi Ilveksen pukukopissa – ja Linnanmäen maailmanpyörässä!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Tamperelainen Holmala julkaisee Kuka minä oon -debyyttialbuminsa perjantaina 27. lokakuuta. Suomenkielisen rockin, iskelmän ja popin välimaastossa seikkaileva artisti on nyt tehnyt poikkeuksellisen erikoisia keikkoja paikoissa, joissa aniharva artisti on esiintynyt.

Nyt nähdään miten laulaja Vesa Holmala ja kitaristi Olli Anttila soittavat tulevan albumin kappaleet Maailmanloppu ja Soittorosvo. Ensin mainittu musisoidaan Tampereen Ilves -jääkiekkojoukkueen pukukopissa ja jälkimmäisen esittäminen kuvattiin Helsingin Linnanmäen huvipuiston maailmanpyörässä.

Maailmanloppu

Uutisissa on aika ajoin ennustuksia maailmanlopusta ja päätin tehdä kappaleen siitä, mutta kertoa se romanttisella tapaa. Kappale on keinuva ja miellyttävä. Okke Komulainen soitti hienon soolon ja muutenkin biisi on yksi omista suosikeista levyllä. Ajattelen, että jos maailmanloppu oikeesti tulisi, niin en haluaisi viettää loppuhetkiä yksin vaan rakkaan ihmisen kanssa. Kukapa ei?

Soittorosvo

Jos luulet että rock n’ roll on kuollut, niin kuuntele tämä biisi. Tarttuva kitarariffi, jonka jokainen osaa soittaa ilmakitaralla vaikka laskuhumalassa. Biisin teksti on rakkaustarina, jossa ”soittorosvo” taipuu naisen kauneuden edessä.

Holmala-nimen takaa löytyy tamperelainen kolmekymppinen laulaja Vesa Holmala. Holmalan pöytälaatikkoon oli kertynyt vuosien mittaan lauluja, joiden valmiiksi saattamiseksi oli koottava yhtye. Kuka minä oon -debyyttialbumi vie kuulijansa aikamatkalle taiteilijan herkkään, mutta rosoiseen sielunmaisemaan. Kuka minä oon -levyn kappaleet kertovat tosielämästa, joten kuulijan on helppo samaistua niihin.