Staran gallupissa murskalukemat: ”Viinit pitää saada ruokakauppoihin!”

Viihdeuutiset · Jocka Träskbäck

Lifestyle- ja viihdemedia Stara järjesti juuri lukijoilleen kyselyn, jossa tiedusteltiin heidän kantaansa viinien tuomisesta myyntiin ruokakauppoihin monien muiden Euroopan maiden tapaan. Tulos oli murskaava, sillä peräti 71 prosenttia lähes 29.000 vastaajasta halusi viinit marketteihin.

Vastaajia oli yhteensä 28.934, joista 20.430 halusi Suomen alkoholikulttuurin siirtyvän eurooppalaiseen suuntaan ja pois nykyisestä holhouksesta. Vain selvästi alle kolmannes halusi pitää viinit jatkossakin vain Alkon valikoimissa.

Stara Gallup

Tulos ei ollut yllätys, sillä viime aikoina suomalaisten asenteet alkoholia kohtaan ovat muuttuneet merkittävästi eurooppalaisempaan suuntaan, ja nuorten keskuudessa päihtymistarkoituksessa juominen on vähentynyt selvästi. Valtaosassa Euroopan maita viini luetaan elintarvikkeeksi, mutta Suomessa se on edelleen päihde.

Parhaillaan eduskunnassa on käsittelyssä uusi alkoholilaki, joka nostaisi kaupoissa myytävien alkoholijuomien vahvuutta 0,8 prosenttiyksikköä 5,5 prosenttiin. Tämä toisi lonkeron ja A-oluen ruokakauppoihin. Merkittävä osa esimerkiksi Keskustan ja Vihreiden kansanedustajista on kuitenkin tätä muutosta vastaan. Toteutuessaan alkoholilaki muuttuisi selvästi eurooppalaisempaan suuntaan. Se olisi merkittävä helpotus kyläkaupoille, joista moni kamppailee parhaillaan kannattavuuden rajoilla.