Mark Wahlberg katuu pornotähden rooliaan – toivoo Jumalan antavan anteeksi

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yksi näyttelijä Mark Wahlbergin ikimuistoisimmista rooleista oli vuonna 1997 ilmestyneessä Boogie Nights -elokuvassa. Siinä hän näytteli Dirk Diggler -nimistä pornotähteä 1970- ja 80-luvun Yhdysvalloissa. Vaikka elokuva nauttii kriitikoiden arvostuksesta, on Wahlberg nyt paljastanut katuvansa roolia.

Chicagossa taannoin järjestetyssä tilaisuudessa tähti kertoi toivovansa Jumalan antavan hänelle elokuvan anteeksi.

– Toivon Jumalan olevan elokuvafani ja antavan minulle anteeksi menneisyyteni huonot valinnat. Boogie Nights kuuluu sille listalle, Wahlberg avautui Chicago Tribune -lehden mukaan.

Näyttelijä totesi myös nuoruudessa vietetyn jengielämän ja vankilaan joutumisen lukeutuneen hänen huonoihin päätöksiinsä. Wahlberg tunnetaan nykyään katolilaisesta uskostaan. Mies on muun muassa isännöinyt Philadelphiassa vuonna 2015 järjestettyä tilaisuutta, jossa juhlistettiin paavi Franciscusta.