Mies hipaisi toista Dubaissa – tuomittiin vankilaan!

Matkailu Ohhoh! · Stara.fi

Dubain suosio lomakohteena on kasvanut viime vuosina selvästi, mutta samaan aikaan maassa on tuomittu turisteja vankilaan länsimaisittain hyvin erikoisista syistä, kuten julkisesta suutelemisesta. Nyt maailmalla kohistaan brittimiehestä, joka tuomittiin vankilaan tämän hipaistua toista miestä baarissa.

27-vuotias brittiläinen sähkömies Jamie Harron tuomittiin The Telegraph -lehden mukaan ravintolaillan aikana tapahtuneesta välikohtauksesta kolmeksi kuukaudeksi vankilaan, mutta häntä uhkasi alunperin kolmen vuoden vankeustuomio. Harron oli omien sanojensa mukaan viettämässä iltaa ravintolassa, jossa käveli drinkki kädessään. Tuolloin hän kosketti kädellään toisen miehen lantiota säilyttääkseen tasapainonsa.

Harron tuomittiin pitkän oikeustaistelun jälkeen kolmeksi kuukaudeksi vankilaan julkisesta siveettömyydestä. Miehen maksettavaksi tulivat myös 40.000 euron oikeudenkäyntikulut ja hän menetti työpaikkansa. Toisessa tuomiossa Harron tuomittiin kuukaudeksi vankilaan, koska hän ei saapunut oikeuden istuntoon alkoholin juomista koskevassa oikeudenkäynnissä.

Brittimiehen perhe ei päässyt tapaaman Harronia, koska he olivat kritisoineet julkisesti Dubain oikeusjärjestelmää sosiaalisessa mediassa. Maahan mennessään heitä olisi uhannut vankilatuomio, koska Dubaissa hallituksen kritisointi on laitonta. Tuoreimpien tietojen mukaan Harronin tuomio on sittemmin kumottu kuninkaan armahduksella asiasta nousseen kansainvälisen kohun vuoksi.

The Independentin toimittaja Grace Dent kysyy kolumnissaan, miksi Dubaihin ylipäätään matkustetaan, kun turisteja tuomitaan vankilaan länsimaisittain hyvin mitättömistä syistä.

Tapaus ei ole suinkaan ainoa Lähi-Idässä. Englantilainen pariskunta tuomittiin taannoin Dubaissa sharia-lain nojalla kuukaudeksi vankilaan, koska he suutelivat toisiaan ravintolassa. Norjalaisnainen tuomittiin vuonna 2013 vankilaan avioliiton ulkopuolisesta seksistä, koska hänet joukkoraiskattiin Dubaissa.

Dubain lisäksi myös Saudi-Arabia on usein esillä kyseenalaisilla tuomioilla. Maaliskuussa 2011 teinipoika tuomittiin Saudi-Arabiassa vankilaan ja 120 raipaniskuun suudeltuaan tyttöä. 19-vuotias teinityttö kivitettiin Saudi-Arabiassa sharia-lain perusteella kuoliaaksi, koska hän osallistui kauneuskilpailuun.

Vuonna 2010 Saudi-Arabiassa tuomittiin teloitettavaksi libanonilainen televisiotähti, joka oli tarjonnut kotimaassaan ennustajapalvelua televisiossa. Helmikuussa 2011 bangladeshiläinen 14-vuotias tyttö kuoli raipaniskuihin, koska oli joutunut serkkunsa raiskaamaksi. Tammikuussa 2011 bangladeshiläinen 16-vuotias tyttö sai 101 raipaniskua, koska tuli raiskatuksi ja raskaaksi.