Flunssavoidetta vaginaan – gynekologit huolestuivat omituisesta trendistä

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Monille tuttu Vicks VapoRub -voidesalva on tuttu lapsuudesta asti. Sitä on käytetty perinteisesti flunssaoireiden helpottamiseen esimerkiksi rintaan, kaulaan ja selkään hierottuna. Voide toimii myös höyryhengityksessä.

Flunssavoiteen vaikuttavina aineina on mentolia, kamferia, tymolia ja eteerisiä öljyjä. Nyt netissä on keskustelupalstoilla vaihdettu kokemuksia siitä, kuinka voidetta voi käyttää naisten sukupuolielimissä. Naiset ovat kertoneet saaneensa apua omituisiin alapään ihottumiin voimakastuoksuisen flunssavoiteen avulla. Osa jopa kehuu sen parantaneen seksielämää pintaverenkiertoa vilkastuttaman ominaisuuden takia.

Salvan tuoteselosteessa nimenomaan kielletään levittämästä oidetta rikkoontuneelle iholle tai limakalvoille. Silti osa naisista on kertonut saaneen Vicks VapoRubista apua jopa hiivatulehduksen hoitoon. Gynekologit muistuttavat, että flunssavoide saattaa sekoittaa emättimen bakteeritasapainoa entisestään.

Heidän mukaansa markkinoilla on vaginalle paljon turvallisempia ja eri käyttötarkoituksia varta vasten luotuja tuotteita, The Sun uutisoi.

https://www.instagram.com/p/Bauic2YATjg/?tagged=vicks