Lapset saivat itse päättää hiusvärinsä – näin siinä sitten kävi

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Moni lapsi haaveilee värikkäistä hiuksista, mutta vain harva vanhempi antaa lastensa toteuttaa itseään ja valita oman mielen mukaan hiustyylinsä. Nyt lapset pääsivät kuitenkin itse valitsemaan hiuksiinsa unelmien hiusvärit, jotka loistivatkin sateenkaaren kaikissa sävyissä.

Kuten kuvitella saattaa, lapset eivät haaveilleet neutraaleista ruskean tai vaalean eri sävyistä vaan he halusivat räväyttää kunnolla. Lapset istuutuivat HiHo Kids -kanavan kuvaamalla videolla innoissaan kampaajan tuoliin, ja kertoivat ammattilaiselle omat toiveensa tulevan hiusvärin suhteen.

Yksi tyttö halusi hiuksiinsa kaikki sateenkaaren sävyt ja valitsikin näytteistä kaikki värit mustaa ja ruskeaa lukuunottamatta. Toinen tyttö halusi kokonaan violetit hiukset. Poika halusi puolestaan värjätä toisen puolen hiuksistaan punaiseksi ja toisen siniseksi.

Uusimmat