Näyttelijä paljasti Hollywoodin pedofiilit poliisille jo 90-luvulla – poliisi painoi villaisella!

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Hollywoodin viihdeteollisuus rypee parhaillaan seksiskandaalien kourissa. Yksi vuosikausia asiasta paasanneista on lapsinäyttelijänä uransa 80-luvulla aloittanut Corey Feldman. Mies kerää parhaillaan kymmenen miljoonan dollarin suuruista rahoitusta paljastuselokuvalleen.

Osa medioista pitää Corey Feldmanin puheita keksittyinä. Toiset julkaisut jättävät hänet kokonaan huomioimatta ja lakaisevat väitteet maton alle. Nyt Corey Feldman kutsuttiin The Today Show -keskusteluohjelmaan vieraaksi. TV-journalisti Matthew Todd Lauer kysyi heti näyttelijältä, miksi hän ei mene asian kanssa poliisin luokse.

– Olen kertonut poliiseille. Itseasiassa jos joku haluaa asiasta todisteen, niin kävin vuonna 1993 Santa Barbaran poliisiasemalla kuulusteluissa asian tiimoilta. Istuin siellä ja annoin heille kaikki nimet. Kuulustelu nauhoitettiin, Feldman napauttaa Lauerille.

Feldmanin mukaan poliisit olivat ainoastaan kiinnostuneita Michael Jacksonin osuudesta pedofiilirinkiin. Corey Feldman oli tuolloin popin kuninkaan henkilökohtainen ystävä, eikä hänen mukaansa Jackson käyttänyt lapsia hyväkseen. Poliisit jättivät hänen paljastamansa henkilöt tutkimatta.

Hänen mukaansa yksi Hollywoodin vaarallisimmista pedofiileista on yksi viihdeteollisuuden menestyneimmistä ihmisistä, joka pyörittää edelleen sairasta pedofiilirinkiä. Corey Feldman kerää rahalahjoituksia Indiegogo-kampanjan avulla. Mies aikoo filmatisoida kokemuksensa valkokankaalle omarahoitteisesti.

Mies on julkaissut aiemmin omaelämäkerran Coreyographyn, mutta siinä ei paljasteta lapsia seksuaalisesti hyväksikäyttävien henkilöiden oikeita nimiä. Hän kutsuu pedofiileja ainoastaan keksityillä nimillä. Corey Feldmanin tunnetuimpia elokuvia ovat muun muuassa The Goonies, Stand by Me ja The Lost Boys.