Kissa nuoli varpaitaan – sitten huomasi kameran

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Sanotaan, että mikäli henkilö mielii saada hyvät naurut monta kertaa päivän aikana hänen kannattaa hankkia itselleen kissa. Kissoilla on välillä erikoisia tapoja ja leikkejä, ja ne ovat tunnettuja myös siitä, että ne tekevät kaikkea kiellettyä heti kun ihmisen silmä välttää.

Hauskalla videolla nähdäänkin nyt kissa, joka ei sinänsä tee mitään kiellettyä, mutta ilmeisesti se olisi kuitenkin halunnut hieman yksityisyyttä omalle pesuhetkelleen. Videolla nähdään miten kissa istuu lattialla hauskassa asennossa ja nuolee tassujaan. Kun kissa huomaa omistajansa, se järkyttyy.

Heti kun kissa huomaa omistajansa, sen ilmeestä tulee huvittavan järkyttyneen näköinen. Kissa näyttää aivan siltä kuin se ei olisi missään nimessä halunnut naisen kuvaavan tassujen pesemistä videolle. Kissa juoksee silmänräpäyksessä tilanteesta pois säikähdettyään omistajansa kuvaamista niin rajusti.