Muistatko robottikoira Aibon? Nyt se tekee paluun

Digi Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Tamagotchit eivät suinkaan olleet 1990-luvun lopun ainoita virtuaalilemmikkejä. Keinotekoisten eläinten kehittyneempää kärkeä edusti vuonna 1999 markkinoille ilmestynyt Sonyn robottikoira Aibo.

Nyt Sony on ilmoittanut tuovansa markkinoille uuden version Aibo-virtuaalilemmikistä. Ulkomuodoltaan edeltäjäänsä enemmän aitoa koiraa muistuttava robotti osaa muun muassa totella komentoja, tehdä temppuja ja tunnistaa tunnetiloja silmissään olevien kameroiden avulla.

Aibon tekoäly on kehittynyt millennium-ajan edeltäjästään. Koira on varustettu internet-yhteydellä, jonka ansiosta se on yhteydessä Sonyn tekoäly-pilvipalveluun. Aibo analysoi kaikkea kuulemaansa ja näkemäänsä, minkä lisäksi se oppii asioita muilta verkossa olevilta robottikoirilta.

The Next Web -sivuston mukaan Sonyn Aibo ilmestyy markkinoille Japanissa 11. tammikuuta. Sen hinta tulee olemaan 198.000 jeniä, eli noin 1.500 euroa.