Valtava kurpitsa murskasi auton – outo tempaus teki hyvää

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kanadassa kuvatulla tuoreella videolla henkilöauto murskataan jättiläismäisellä kurpitsalla. Kyseessä ei kuitenkaan ole pelkkä hämmentävä viraalivideo vaan tempaus, jolla kerättiin rahaa sitä tarvitseville.

Kanadan Saskatoonissa juhlittiin ensimmäistä kertaa Operation Pumpkin Drop, eli operaation kurpitsapudotus -nimistä tapahtumaa. Siinä kolme suurikokoista kurpitsaa tiputetaan 12 metrin korkeudesta. Tapahtumassa kerätyt 9.000 dollaria luovutettiin CBC News -uutissivuston mukaan paikalliselle lastensuojelujärjestölle.

Ensimmäinen kurpitsa oli täytetty karkeilla, joita lapset pääsivät keräämään. Toista käytettiin henkilöauton murskaamiseen. Kolmas oli puolestaan täytetty paikallisille asukkaille ennen tapahtumaa myydyillä pingispalloilla, ja alapuolella ollutta maalia lähimmäs oman pallonsa saanut voitti palkinnon.