Lapsilta kysyttiin kummasta vanhemmasta pitävät enemmän – näin lapset vastasivat

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Sisaruksista voi välillä tuntua siltä, että vanhemmat pitävät esimerkiksi omasta veljestä tai siskosta enemmän. Myös lapsilla voi olla kuitenkin mielipide sen suhteen, että pitävätkö he enemmän äidistään vai isästään.

HiHo Kids -kanava on julkaissut nyt hauskan YouTube-videon, jossa haastatellaan sataa lasta. Lapsilta kysytään videolla kysymys: ”Kummastako vanhemmasta pidät enemmän?”. Kysymys osoittautuu olevan lapsille hyvin vaikea.

Osa lapsista ei haluaisi kertoa mielipidettään, koska he pelkäävät toisen vanhemman pahoittavan mielensä. Tehtävää vaikeuttaa myös hieman se, että kuvaustilanteessa osalla lapsista oli toinen vanhempi mukanaan. Osa teki päätöksen puhtaasti sen perusteella, että kumpiko vanhempi hemmottelee lasta enemmän.