Puuma vaani haisunäätää – sitten se yllätettiin täydellisesti

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Haisunäädät eivät ole järin isokokoisia eläimiä, mutta niillä on oma ainutlaatuinen keinonsa säikäyttää saalistajat pois kimpustaan. Nimensä mukaisesti eläimet pystyvät suihkuttamaan pahanhajuista nestettä hyökkääjää kohti.

Hauskalla luontovideolla nähdään, kuinka pelkkä haisunäädän maine on omiaan säikäyttämään saalistajat pois. Youtube-käyttäjä Greg Shyban kuvaamassa tilanteessa puuma vaani haisunäätää. Puuman yllätykseksi näätä lähtikin juoksemaan kohti kissapetoa huomattuaan sen.

Roolit vaihtuvat, ja puumasta tuleekin jahdattu osapuoli. Hajujhyökkäystä pelkäävä kissapeto luikkii takaisin heinikon piiloon. Haisunäätää ei voi syyttää ainakaan rohkeuden puuttumisesta, sillä se vaikutti olevan valmis ajamaan takaa sitä saalistamassa ollutta puumaa.

Uusimmat